|
![]() ![]() Q: Nimi? A: Dave Nathan Summers. Q: Ikä ja syntymäaika? A: 45 vuotta. 3. kesäkuuta 1964. Q: Perhe? A: Vaimo Christiane sekä lapset Michelle ja Ivory. Q: Mistä pidät? A: Kauniista naisista, hyvistä ruoista ja juomista, vauhdikkaasta elämästä, hyvistä elokuvista ja viineistä. Q: Mistä et pidä? A: Eläimistä, turhasta valittamisesta, My Chemical Romancesta, Tokio Hotelista ja vastaavista nykybändeistä, pikaruoasta ja sadekeleistä. Luonteeltaan Dave voi vaikuttaa herrasmiesmäiseltä, mutta osaa olla myös kiero kuin korkkiruuvi, mikäli omat tai perheen edut sitä vaativat. Kauppoja herra osaa hieroa vähintään yhtä hyvin kuin Donald Trump ja toisaalta hän on liukas kuin saippua. Dave on tekemisissä politiikan, kulttuurin ja urheilun saralla (melkein siis sotkenut näppinsä kaikkeen Miamissa tapahtuvaan). Hän osaa lukea ihmisiä kuin avointa kirjaa, oli kyseessä sitten kuka vain. Myös manipuloinnin jalon taidon mies on oppinut ajan kuluessa. Vaikka mies ei viihtyisikään vastapuolen seurassa, hän ei osoita sitä, sillä tietää, että jokainen ihminen voi olla jossain vaiheessa hyödyksi. Suurimpiin inhokkeihin kuuluvat avoimet, yliampuvat homot, mutta muutoin melkein kaikki menee - ihan keskustelumielessä siis. Dave on erittäin viehättynyt kauniisiin naisiin ja liehitteleekin näitä huolimatta siitä, että on naimisissa (tästäkös saadaan sitten riidan aihetta ja otsikoita lööppeihin). Koskaan herra ei kieltäydy tarjoamasta kauniille naiselle juomaa tai muutakaan palvelusta. Myöskään seksille Dave ei yleensä sano ei, mikäli sitä hänelle tarjotaan (ja välillä voidellaan hunajaisilla puheilla neitokaisia, jotta nämä olisivat suostuvaisempia lemmenleikkeihin). Johtuen alkoholistintaipumuksistaan herra yrittää itse pitäytyä kuitenkin vain viinilasillisessa tai oluttuopillisessa. Saatuaan lapsiltaan tai vaimoltaan huudot pettämisestä, mies pitäytyy hetken ruodussa, mutta melko pian Daven itsehillintä kuitenkin naisten suhteen katoaa ja samaan oravanpyörään joudutaan uudelleen. Dave on hyvä niin pikkulapsien kuin vanhustenkin (ja ihan kaiken siltä väliltä) kanssa, eikä hän jää oikeastaan koskaan sanattomaksi. Alun perin herran nimi oli David Jonathan Summers, mutta kun ikää tuli lisää ja maailma ympärillä muuttui niin nimi vaihtui virallisestikin niin sanostusti trendikkäämpään Dave Nathaniin. Dave on perheensä ainoa lapsi ja hän oli jo pienenä todella itsevarma ja tietoinen siitä, mitä tahtoo. Varhaislapsuutensa Dave asui New Yorkissa, mutta herran äidin mielihalujen mukaan muutettiin Miamiin pojan ollessa kuusivuotias. Kouluaikoina tuli rilluteltua, mutta Dave tajusi tehdä myös töitä, jotta saisi pitää hyvän asemansa. Kiitos vanhempien suhteiden, nuori mies sai töitä asianajajan toimistosta ja sattui kuulemaan (lue: salakuunteli tarkoituksella) kaikkea, mitä hänen ei olisi ollut syytä kuulla. Ollessaan 20-vuotias Dave meni naimisiin silloisen tyttöystävänsä Christianen kanssa. Noin neljä vuotta häiden jälkeen perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi. Esikoinen sai nimekseen Michelle Alexis. Tyttären syntymän jälkeen avio-onni pääsi rakoilemaan jonkin verran kiitos Daven viinankäytön. Herra kuitenkin otti itseään niskasta kiinni Christianen tultua uudelleen raskaaksi. Kolme vuotta esikoisen jälkeen syntyi toinen lapsi, pieni poika, joka sai nimekseen Ivory Sequoia. Harrastuksiin kuuluu cartingin ajaminen sekä purjehtiminen. Vaatetus vaihtelee tilanteesta riippuen. Työskennellessään Dave pukeutuu usein mittatilaustyönä tehtyihin mustiin tai liituraitaisiin pukuihin ja vaihtelevanvärisiin kauluspaitoihin ja kravatteihin. Vapaa-aikanaan herra suosii löysähköjä kaulus- ja t-paitoja sekä perusfarkkuja. Collegehousuihin herra Summers sortuu vain ja ainoastaan lenkkeillessään. ![]() Klikkaa kuvaa nähdäksesi sukupuu isommassa koossa! Nippelitietoa: *Tatuointeja löytyy viisi ympäri kehoa. *Autoina Alfa Romeo GTV sekä Maserati Grancabrio. *Allerginen eläimille. *Osaa soittaa kitaraa ja hieman pianoa. *Avioton poika Joshua Leew. ![]() Pelaajana croco, pelipaikkana Next Door RPG. |